Olemme päivittäneet tietosuojaselosteemme Lisätietoja

x

Loma-asumista Posion Auttijärven ymparistoon

Loma-asumista Posion Auttijärven ymparistoon

Puoliksi Posion ja Rovaniemen alueilla sijaitsevalle Auttijärvelle kaavaillaan loma-asuntorakentamista. Kaavaehdotuksessa on Posion puolella 19 loma-asuntotonttia ja matkailua tukevaan rakentamiseen tarkoitettu tontti Palovaaran päällä. Alueen maanomistajia ovat Metsähallitus, Posion yhteismetsä ja yksityiset maanomistajat.

Auttijärven alueen kehittämistä pidetään tärkeänä Posion matkailulle, sillä sen lähellä sijaitsevat suositut luontokohteet Korouoma ja Saukkovaara. Auttijärvelle on hyvät yhteydet, sillä sen vierestä kulkee Rovaniemeltä Posion kautta Kuusamoon kulkeva kantatie 81. - Metsähallituksen tavoitteena on tukea kotimaan matkailua ja alueellisesti tärkeitä hankkeita, Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Juho Nurmela kertoo.

Meiltä kysellään paljon tontteja Posiolta ja Rovaniemeltä, ja pyrimme tarjoamaan niitä mahdollisuuksien mukaan, Nurmela kertoo. - Lähdemme mielellämme kehittämään alueita yhdessä muiden maanomistajien kanssa, Nurmela jatkaa.

Auttijärven Posion ranta-asemakaavaehdotus on nähtävillä Posion kunnalla 29.6.-16.8. Samaan aikaan Rovaniemi laatii omaa kaavaansa Auttijärven Rovaniemen puolelle sekä viereisille Karjalanjärvelle ja Venejärvelle.