Olemme päivittäneet tietosuojaselosteemme Lisätietoja

x

Puumalan Pistohiekan ranta-asemakaava loppusuoralla

Tiedote 13.4.2017

Pistohiekan ranta-asemakaava on Puumalan kunnanhallituksen käsittelyssä 18. huhtikuuta. Ranta-asemakaava oli julkisesti nähtävänä viime syksynä.

Pistohiekan kaavalla halutaan luoda edellytyksiä monipuolisen ja taloudellisesti kannattavan matkailuyritystoiminnan harjoittamiseen ja tukea alueen nykyistä luontomatkailutoimintaa.

- Puhtaudestaan tunnetulla Saimaalla on erittäin hyvä maine kansallisesti, ja tätä mainetta ollaan entistä enemmän viemässä myös ulkomaiden suuntaan. Puumalan alue on jo nyt Saimaan ja Suomen suosituimpia loma-asumisalueita. Pistohiekan sijainti Saimaan sydämessä on vahvuustekijä, kun matkailussa korostetaan entistä enemmän luontoa ja puhtautta. Uskommekin, että Pistohiekan alue voi tarjota todella hyvät puitteet innovatiiviselle matkailun liiketoiminnalle, Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden kertoo.

Kyseessä on kunnan ranta-asemakaava ja kunta omistaa pääosan kaavan maa-alueista. Metsähallituksella on pienempi, mutta keskeinen alue kaavassa. Metsähallituksen maa-alueella on paljon rakennusoikeutta ja siihen on kaavoitettu majoitus-, ravintola- ja kokoustiloja.

- Ranta-asemakaavan ja infrastruktuurin myötä Pistohiekan arvo ja houkuttelevuus kasvavat huomattavasti, sanoo Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Jarkko Mähönen.

Mähönen toteaa, että Metsähallituksen korttelilla on tärkeä rooli alueen kehittymisessä, koska Pistohiekan palvelurakenteet on kaavoitettu siihen.
- Etsimme alueelle nyt yrittäjää, jonka toiminnan ansiosta paikan elinvoimaisuus lisääntyy, Mähönen jatkaa.

Metsähallitus sitoutuu maankäyttösopimuksella osallistumaan alueen infrastruktuurin rakentamiseen. Lisäksi Metsähallitus ja kunta parantavat tilusvaihdolla kiinteistöjaotusta.

Asemakaava on laadittu niin, että alueen luonnonympäristö säilyy. Korttelit eivät ulotu rantaan asti, vaan rannat jäävät vapaaseen käyttöön. Norppien pesintä on huomioitu siten, että vuodepaikkojen määrää on vähennetty alkuperäisistä suunnitelmista ja moottoriajoneuvoilla liikkuminen on kielletty koko kaava-alueella 15.12.–30.4. lukuun ottamatta katu- ja liikennealueita.

Ranta-asemakaava ja siihen liittyvä maankäyttösopimus menevät Puumalan kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi toukokuussa. Kunta ja Metsähallitus markkinoivat aluetta yhdessä ja rakentaminen toteutetaan sen jälkeen, kun alueelle on löydetty yrittäjä.

Pistohiekka on luonnonkaunis hiekkaranta Saimaan Lietveden rannalla. Alueella palvelee nykyisin tanssilava ja kahvila. Pistohiekan ympäristössä on useita Natura-alueita ja kivikautisia asuinpaikkoja. Pistohiekka on Mikkelin, Savonlinnan ja Lappeenrannan keskellä.

Lisätiedot:
Kiinteistökauppapäällikkö, Tauno Kandelin, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 532 5552, tauno.kandelin@metsa.fi
Kaavoitusinsinööri, Jarkko Mähönen, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 540 6266, jarkko.mahonen@metsa.fi
Kunnanjohtaja Matias Hilden, Puumalan kunta, 050 375 8541, matias.hilden@puumala.fi