Olemme päivittäneet tietosuojaselosteemme Lisätietoja

x

Syötteelle tulossa mittavia rakennushankkeita

Pudasjärven kaupunki kaavoittajana ja Metsähallitus maanomistajana ovat kehittämässä Syötteen ydinaluetta. Syöte on kasvava matkailukeskus, jonka matkailutonteille on nyt kysyntää. Seuraavien vuosien aikana Syötteen vuodepaikkojen määrä kasvaa merkittävästi.

Syötteen ydinalueen kehittäminen sai alkunsa hotellinjohtaja Juha Kuukasjärven yhteydenotosta. – Meille on tyypillistä, että kehitämme alueitamme yhdessä asiakkaidemme ja kunnan kanssa, Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Tanja Hämäläinen kertoo. – Tavoitteenamme on aina kestävästi ja vastuullisesti suunniteltu kaava, joka palvelee sekä yrittäjää että koko matkailualueen kehittymistä, Hämäläinen jatkaa.

Nähtäville tulevassa kaavaluonnoksessa Romekievarin taakse on suunniteltu paikka uudelle nelikerroksiselle huoneistohotellille, jossa on noin 240-300 vuodepaikkaa. Tästä tontista on tarkoitus tehdä esisopimus Kuukasjärven kanssa kesän aikana.

– Huoneistohotelli on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa. Sen perusajatuksena on niin sanottu tuotto-omistus konsepti, jossa operaattori huolehtii huoneiston omistajan puolesta kaikista huoneiston vuokraamiseen liittyvistä asioista silloin, kun omistaja ei itse käytä huoneistoa, Kuukasjärvi kertoo.

– Aivan hotellin viereen on puolestaan luonnosteltu ohjelmapalveluja varten ns. safaritontti, josta olemme tekemässä esisopimusta Rakennustarvike ja konevuokraus Rautio Oy:n kanssa, Hämäläinen kertoo.

– Suunnittelemme tontille uutta liike- ja majoitustilaa, toimitusjohtaja Marko Rautio kertoo. Rautio vuokraa Syötteellä muun muassa erilaisia vapaa-ajanvälineitä. Vuokraustoiminta on suunniteltu uudessa kaavassa myös siten, että vuokrattaville moottorikelkoille on oma alue tien toisella puolella. – Näin kelkoilla ei liikuta ihan ydinalueella, eivätkä ne häiritse hotelliasiakkaiden unta, Hämäläinen sanoo.

Lisäksi Samira Group Oy:llä on tarkoitus rakentaa Romekievarin välittömään läheisyyteen SkiStar Syöte-huoneistohotelli. Siihen tulisi kahdessa vaiheessa yhteensä 52-60 loma-asuntoa.

– SkiStar Syöte tullaan toteuttamaan hyväksi havaitulla ja erittäin suosituksi osoittautuneella huoneistohotellikonseptillamme, joissa pienimpiinkin asuntoihin tulevat täysin varustellut keittiöt sekä omat saunat, Samira Groupin hallituksen puheenjohtaja Sami Nauha kertoo.

– Ylläksen sekä Levin kohteidemme konseptin suosio on ollut siinä, että välittämättä siitä ostaako asunnon omaan käyttöön vai sijoitukseksi, ovat asuntojen ylläpitokulut erittäin pienet niiden hyvin suunniteltujen pohjaratkaisujen ansiosta. Turhista neliöistä ostajan ei konseptissamme tarvitse maksaa ylläpitokuluja, Nauha jatkaa.

– Uudessa asemakaavaluonnoksessa Syötteelle muodostuu oikea keskusta ja toiminnot tiivistyvät, Metsähallituksen Hämäläinen summaa. Kaikilta uusilta majoituspaikoilta pääsee suoraan laduille ja rinteisiin ja eikä suksia tarvitse kuljetella autolla. – Kestävästi suunniteltu, ilmastoystävällinen matkailu luo työpaikkoja ja tuloja paikallistalouteen, Hämäläinen sanoo.

– Koska olemme Pudasjärvellä, hirsipääkaupungissa, rakennusten pääasiallisen ulkoverhousmateriaalin tulee olla puuta, Pudasjärven kaupungin maankäyttöinsinööri Markku Mattinen sanoo. Asemakaavan muutoksen myötä Iso-Syötteen matkailuympäristö kehittyy. Pudasjärven kaupunki uudistaa parasta aikaa alueen pysäköintiä ja kaavamuutoksella pyritään mm. varaamaan lisää alueita jalankulkijoille. Myös yhteydet keskuksesta alueen reittiverkostolle ovat tärkeitä.

– Yhdessä kaikki nämä uudet hankkeet tulevat muodostamaan Iso-Syötteelle erittäin toimivan sekä viihtyisän keskustan, jossa silti tulee säilymään vetovoimainen lomailun rauha, Samira Groupin Nauha tiivistää.

Pudasjärven kaupunginhallitus käsitteli Syötteen asemakaavan muutosta kokouksessaan 9.6. Luonnos tulee pian nähtäville ja se etenee normaalin kaavoitusprosessin mukaisesti. Kaava voisi olla lainvoimainen aikaisintaan vuodenvaihteen tienoilla, jonka jälkeen yrittäjät voivat hakea rakennusluvat ja pääsevät rakentamaan.

Lisätiedot
Kaavoitusinsinööri Tanja Hämäläinen, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 186 9339, tanja.hamalainen@metsa.fi

Maankäyttöinsinööri Markku Mattinen, Pudasjärven kaupunki, 040 038 9972, markku.mattinen@pudasjarvi.fi

Hallituksen puheenjohtaja Sami Nauha, Samira Group Oy, 040 522 6189, saminauha@samira.fi

Hotellin johtaja, yrittäjä Juha Kuukasjärvi, Hotelli Iso-Syöte,040 5123 747, juha.kuukasjarvi@isosyote.fi

Toimitusjohtaja Marko Rautio, Rakennustarvike ja konevuokraus Rautio Oy, 050 5019090, marko@rautioky.fi