Olemme päivittäneet tietosuojaselosteemme Lisätietoja

x

Anna sattumalle mahdollisuus


Ikkuna kirkasSattumalle kannattaa antaa mahdollisuus. Yrittäjänä toimiva Ari löysi Metsähallituksen tarjonnasta onnellisen sattuman seurauksena uudet tilat liiketoiminnalleen ja 120 vuotta vanhan hirsihuvilan kodiksi perheelleen.


Istumme pöydän ääressä vanhan, mutta hyväkuntoisen huvilan yhdessä monista huoneista. Huone on sali, josta lähtevät ovet kuistille ja kolmeen muuhun huoneeseen. Selkäni takana on kakluuni, edessä ikkunat avaavat näkymän talvihuurteiseen maalaismaisemaan. Ari kertoo, kuinka kruunun virkatalosta tuli kuusi vuotta sitten hänen kotinsa.

- Menimme kaverini kanssa katsomaan, mitä mielenkiintoista netistä löytyisi. Päädyimme Oikotien sivuille ja laitoimme hakukriteereiksi 8 huonetta ja 80 kilometriä silloisesta asuinpaikastani. Sieltä tämä löytyi syksyllä 2008 monen muun myytävän talon joukosta, muistelee Ari. Talo oli jäänyt tyhjilleen ja oli ollut kylmänä monta vuotta, mutta siitä oli pidetty melko hyvää huolta. 90-luvulla oli tehty isoja remonttejakin. Oli silti selvää, että yhtä ja toista pitäisi tehdä ennen kuin 380 neliöinen talo olisi asuttavassa kunnossa.

Talo kirkas- Asiat pitää nähdä pintaa syvemmältä tai muuten mistään ei tule mitään, kiteyttää Ari omat ajatuksensa. Aina on jotain, mikä on epätäydellistä, rikki tai väärin. Kannattaa kuitenkin keskittyä kokonaisuuksiin pikkuasioihin takertumisen sijaan. Se, että talon öljypoltin oli rikki, ei ollut meille mikään iso juttu. Ari antaa tunnustusta Metsähallituksen myyntineuvottelija Ismo Markkaselle saumattomasta yhteistyöstä. - Ismo kertoi, mistä huvilan avain löytyy ja rohkaisi meitä käymään katsomassa paikkaa niin usein kuin halusimme. Keväällä sitten teimme tarjouksen ja kaupat syntyivät. Talo itsessään oli varsinaisesti se ”juttu”, johon yritystoimintakin loksahti sopivasti. Saatoin irtisanoa 150 neliöisen varastotilan, minkä jälkeen olen itse ollut yritykseni vuokranantaja, Ari hymyilee. Kun työni on välillä vähän hektistä, täällä maalla on hyvä rauhoittua. Silti ajan tarvittaessa Helsinkiin tunnissa.

Ari tunnustaa, että ison tilan haltuunottamisessa oli aika paljon työtä. - Kesäkuussa muutimme yhteen huoneeseen ja valtasimme talon huone kerrallaan, tyhjensimme ja siivosimme. Niin tästä tuli kotimme. Tämän ikäiseen taloon patina kuuluu itsestään selvyytenä ja korjauksia tehtäessä suositaan koeteltuja ratkaisuja ja perinnemaaleja. Paljon uutta Ari on jo saanut aikaan: rengaskaivon tontille varavedenlähteeksi, puulieden keittiöön, takka-leivinuunin ja pari kakluunia niin, että jokaisessa huoneessa on nyt tulisija. Olihan niitä useita jo ennestään, vaikka joku vuosien varrella kai purettukin, hän huomauttaa. Isoin investointi, joka tosin maksaa itseänsä nopeasti takaisin, on ollut maalämpöön siirtyminen. Neljä porakaivoa pitää huolta, että asuinrakennus, sauna- ja varastotilat pysyvät lämpiminä pakkasillakin. Varsinaisia yllätyksiä ei ole tullut vastaan, ehkä odotukset ovat olleet järkevän realistiset ja muutenkin uudet asukkaat ovat oppineet elämään niin kuin vanhassa talossa maaseudulla eletään. Sähkökatkojen varalta taskulamppuja löytyy vähän joka huoneesta ja kuivaa polttopuuta sytykkeineen, totta kai.

IMG 6387

Tulevista suunnitelmistaan Ari kertoo, että hän aikoo ottaa esiin kaunista hirsiseinää salin puolella. Toisessa huoneessa voi jo ihastella paljasta puupintaa, joka on käsitelty vanhan ajan hoitavalla puuöljyllä. Lattian mäntypinta maalataan myöhemmin harmaaksi perinteisellä puulattiamaalilla. Eteisen oviaukkoon on haussa tyyliin sopivat peiliovet. Ari näyttää hauskana kuriositeettina jonkun aikaisemman remontin jäljiltä väliseinästä löytynyttä ovea - joka ei johda minnekään!

- Metsähallituksella on paljon hyvää tarjottavaa, rakennuksia, tontteja ja kaikkea. Niitä kannattaisi joissakin tapauksissa tosin stailata, niin asiakkaat saisivat paremman kuvan kaupan kohteesta, Ari pohtii. - Mutta minulla on yhteistyöstä Metsähallituksen kanssa vain positiivista sanottavaa. Nettihuutokauppa näyttää tulleen mukaan viime vuosina. Avoimena ja läpinäkyvänä kauppatapana se sopiikin hyvin tähän aikaan.