Asiakastarina: Monipuolisella matkailupalvelutarjonnalla pärjää

Kaloistaan ja kuohuistaan tunnetun Karvion kosken rannalla sijaitsee perinteikäs Karvion leirintäalue. Mika Mäkelä osti sen toiminnat vuonna 2018 ja maapohjan Metsähallitukselta keväällä 2020.

Helmikuussa 2020 kuultiin uutisia uudesta viruksesta, mutta vielä ei tiedetty, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Nyt keväästä 2022 kriittisin vaihe näyttää olevan ohitse. Miten tämä aika sujui Karviolla?

– 2020 keväällä ihmeteltiin mm. Uudenmaan sulkua. Kun karavaanarit lähtivät lopulta liikkeelle, kesästä tuli ihan ok, Mäkelä kertoo.

– Seuraavana kesänä pystyimme olemaan jo paremmin auki ja aloitimme risteilyt Valamon ja Lintulan luostareihin m/s Sergeillä. Sitten tuli uusia tartuntoja jalkapallon EM-kisoista ja peruutuksia ryhmämatkoihin, mutta startti oli kuitenkin hyvä, Mäkelä summaa.

Matkustajalaiva m/s Sergei lähikuvassa

Monipuolinen tarjonta tukee toisiaan

Mäkelän aloittaessa Karviolla oli karavaanaritoimintaa, mökkejä ja ravintola. Koronan aikana on selvinnyt se, että karavaanarit ovat ykkösjuttu. – Mökkejä on kuunnostettu ja laitetaan jatkuvasti parempaan kuntoon, mutta niihin ei riitä täällä asiakkaita ympärivuotisesti, Mäkelä selvittää.

– Olemme asentaneet leirintäalueelle minigolfin 18-reikäisen pro-tason radan ja päärakennuksen ympärille on rakennettu uusi terassi, jolle mahtuu 400 asiakasta, Mäkelä kertoo.

Karvio onkin tunnettu myös monista tapahtumistaan ja hyvästä ruoasta. Etenkin juhannuksena Karviolle kokoontuu paljon ihmisiä ja laajennus tulee tarpeeseen.

Perinteisten leirintäaluepalveluiden lisäksi Mäkelä on satsannut nyt myös ryhmämatkoihin. – m/s Sergein myötä perustin Mikan matkat -matkatoimiston, joka järjestää erilaisia ryhmämatkoja.

– Risteilymatkamme suuntaavat Valamon luostariin. Oman elämyksensä risteilymatkaan tuovat kanavat ja sulut.

Valamon reitin ensimmäinen kanava on 300 metriä pitkä Karvion kanava. Kanava on Heinäveden vanhin ja kuuluu historialliseen Heinäveden reittiin. Reitille varrella on myös Varistaipaleen kanava, joka on Suomen korkein nelisulkuinen sisävesikanava. Perättäisten sulkujen putouskorkeus on yhteensä 14,5 metriä. Lisäksi matkalla on 800 metriä pitkä Taivallahden kanava.

Matkustajalaiva kanavan sulussa.

Valamo ja Karvio houkuttelevat myös luontomatkailijoita. Valamosta voi tehdä esimerkiksi 18 kilometrin mittaisen luostarivaelluksen Lintulan nunnaluostariin. Luostarin ympäristössä on useita muitakin luontopolkuja ja ulkoilureittejä. Karviolla on puolestaan Virranniemen luontopolku, jonka kunnossapito on leirintäalueen vastuulla.

– Kaiken kaikkiaan matkailu Karviolla on nousujohteista ja kannattavaa. Olemme saavuttaneet 20 prosenttia kasvua jokaisessa tuoteryhmässämme, Mäkelä sanoo.

– Olemme palkanneet nyt myös ensimmäiset ympärivuotiset työntekijät ja työllistämme kesäaikana 11–12 työntekijää.

Kiinnostuitko?

Metsähallituksella on lukuisia matkailupalvelujen tuottamiseen soveltuvia tontteja.

– Valmiita retkeilyreittejä, palveluita ja asiakaskuntaa löytyy retkeilyalueilta, joille olemme nyt kaavoittamassa uusia tontteja, kiinteistökauppapäällikkö Tauno Kandelin kertoo. – Ruunaa, Oulujärvi ja Kylmäluovat tarjoavat hyviä mahdollisuuksia.

– Etelässä kiinnostava kohde on Vahermanjärvi, jolle arkkitehtiopiskelijat ideoivat viime kesänä mm. saunamaailmaa, Kandelin jatkaa.

– Eikä sovi unohtaa Puumalan Pistohiekkaa, Kandelin huomauttaa. Siellä Metsähallituksen tontti on kaavoitettu hotellille, mutta kunnan tonteilta löytyy mahdollisuuksia monenlaiselle toiminnalle.

– Paikkoja on kyllä ympäri Suomea, kannattaa olla yhteydessä myyjiimme, niin käydään yhdessä läpi ideoita ja kohteita, Kandelin kehottaa.

Kuvat: Karvion leirintä

Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä, autamme mielellämme löytämään sopivan kohteen.

Yhteystiedot

Tilaa uutiskirjeemme yrityksille ja sijoittajille

Tilaa uutiskirjeemme helposti sähköpostiisi – kuulet ensimmäisten joukossa kohteisiimme liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Tilaa uutiskirje