Kauko ihastui Taivalkosken Koviojärven maisemiin

– näille tonteille on mahdollista rakentaa monenlainen mökki

Joskus käy niin, että poika näyttää tietä isälle ja juuri niin kävi Rivisillä.

– Nuorin poikani etsi pitkään sopivaa tonttia. Sitten hän löysi Koviojärven tontit laatumaa.filtä ja siinä kävi niin, että minä ostin tontin ensin. Poika mietti pidempään minkä tontin hän valitsee, ja osti omansa vuotta myöhemmin, Kauko Rivinen kertailee tontin hankintaansa.

Käy ilmi, että Kaukolla ja pojilla on useampia tontteja ja mökkipaikkoja. Mikä sai ostamaan juuri tämän tontin?

– Olen tottunut kalastelemaan ja retkeilemään sekä metsästämään. Taivalkoskelle saa paremmin lupia kuin Etelä-Kuusamoon, missä toinen mökkini on, Kauko perustelee.

Vesi on myös elementti, jonka kanssa Kauko on ollut ikänsä tekemisissä. Kaukon tontti ei myöskään ole mitenkään yksitoikkoinen, vaan siltä on hienot maisemat ja tontilla kasvaa eri-ikäistä ja -kokoista puustoa, jolle rinne tuo vielä oman leimansa. Lisäksi tontti on kooltaan iso.

– Parasta tontillani on sen sijainti ja järvenpuhdas vesi, Kauko tiivistää.

Kustannuksia voi pienentää yhteistyöllä

– Täällä on käynyt paljon tontin katsojia. Ehkä rinne sekä vesi- ja sähköliittymien puute mietityttävät ihmisiä. Ja rahoitustakin voi olla vaikea saada, Kauko miettii.

Rakennusalan ammattilaisena Kauko sanoo, että huolet ovat turhia. Hänen mukaansa Koviojärven tonteille voi rakentaa monenlaisen mökin. Kauko on myös valmis esittelemään muille, miten rinteeseen rakentaminen onnistuu.

Sähkötkin on mahdollista saada, mutta ne tulisivat edullisemmaksi, jos liittymän ottajia olisi kerralla enemmän. Vedenottoa varten voisi hyvin tehdä yhteiskaivon.

– Valmis kuivalla maalla oleva tie on mielestäni myös sellainen etu, joka kannattaa ottaa huomioon, Kauko muistuttaa. Mökkitien rakentaminen on kallis investointi.

Kaukon pojan tontille on vitostieltä matkaa tasan kilometri ja Kaukon omalle tontille vähän pidemmästi.

– Tämä on todella hyvä paikka, keskellä Suomea, Kauko nauraa.

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan

Tontin ostamisen jälkeen Kaukolle tuli sellaisia terveyshuolia, että mökin rakentaminen on viivästynyt. Suunnitelmat ovat kuitenkin selvät ja useampaan kertaan puheessa vilahtaa ajatus siitä, että lapset jatkavat sitten siitä, mihin isä pääsee.

– Ihan alkuun käytin konetta tontilla ja raivasin mökin paikan sekä tein verkkokopin, kun tykkään kalastella.

Jatkossa alemmas rantaan on tarkoitus tehdä sauna, jossa on pieni tupa ja parvi, nukkumapaikat neljälle henkilölle. Ylemmäs tulee sitten ”pikkunäppärä” 50 neliön talviasuttava mökki kappaletavarasta. Sen alle Kauko on suunnitellut väestönsuojaa.

– Olisihan väestönsuoja myös hyvää varastotilaa silloin, kun sitä ei muuten tarvitse. Aion kysyä siitä Taivalkosken rakennusvalvonnasta, kun soittelen sinne asemapiirroksesta, Kauko sanoo.

Kaukon tontilla on nyt vaunu, jossa voi saunoa.

– Käymme tontilla harva se viikko, mutta kyllähän mökki vielä lisäisi käyntejä, Kauko kertoo.

Rinnetontilla kasvaa mustikoita. Mäntyjen välistä näkyy järvi.

Haluatko oman paikan luonnon keskellä?

Tutustu vapaana oleviin tontteihin ja löydä omasi.

Koviojärven tontit (laatumaa.fi)

Kohdenumero Kortteli Tontin numero Pinta-ala Tyyppi Myyntihinta Tila
9876869 6 1 4 467 m2 rantatontti 20 000 € Vapaa
9890620 4 2 5 631 m2 rantatontti 22 000 € Vapaa
9421511 4 1 6 185 m2 rantatontti 23 000 € Vapaa
9989753 3 3 5 840 m2 rantatontti 25 000 € Vapaa
9824919 3 2 4 739 m2 rantatontti 23 000 € Vapaa
9913025 3 1 5 430 m2 rantatontti 25 000 € Vapaa
9642568 2 4 5 621 m2 rantatontti 21 000 € Vapaa
9862960 2 2 5 051 m2 rantatontti 20 000 € Vapaa
9822551 2 1 4 948 m2 rantatontti 21 000 € Vapaa
9416731 1 3 6 206 m2 rantatontti 24 000 € Vapaa
9905980 1 1 5 099 m2 rantatontti 23 000 € Vapaa