Retkeilijä nojaa mäntyyn talvisessa metsässä aurinkoisena päivänä.

Metsähallituksen tontit ja metsätilat

Myymme ja vuokraamme valmiiksi kaavoitettuja vapaa-ajan tontteja niin rauhallisten vesistöjen rannoilta kuin tuntureiltakin – matkailukeskuksen välittömästä läheisyydestä tai kaukana kaikesta. Useimmilla tonteilla on infrastruktuuri valmiina. Tarjolla on myös omakotitalo- ja liiketontteja sekä erikokoisia metsätiloja. Asiantuntijamme ympäri Suomea palvelevat sinua mielellään. Voit kysyä heiltä mieltäsi askarruttavia kysymyksiä, vaikka olisit vasta harkitsemassa tontin hankintaa.

Ota yhteyttä!

Valmiita yritystontteja alueittain

Meiltä löytyy valmiita liiketoimintaan tarkoitettuja tontteja etenkin pohjoisen hiihtokeskusten yhteydestä, mutta myös muulta Suomesta kuten esimerkiksi Suomussalmelta, Salosta tai Puumalasta.

havainnekuva järvenrannalle rakennettavasta ulkokylpylästä

Yritystontteja erilaisiin tarpeisiin

Tarjolla on valmiita tontteja sekä yleiskaavoitettuja, asemakaavaa tarvitseva alueita. Asemakaavaa voidaan räätälöidä yrityksesi tarpeiden mukaisesti, toimintamme tavoitteena ovat yrittäjiä palvelevat ratkaisut.

Matkailukaava herätti Pistohiekan eloon

1960- ja 70-luvuilla kaikki Suomessa matkailleet tiesivät Puumalan Pistohiekan. Legendaarinen leirintäalue keräsi kesäisin tuhansittain ihmisiä. Sitten matkailijoiden odoteukset alkoivat kasvaa, kaivattiin mökkejä, palveluja ja aktiviteetteja. Hienot maisemat eivät riittäneet vetovoimaksi. Mitä Puumalassa sitten tehtiin?

Asiakastarinat

Asiakkaamme ovat toteuttaneet tontteillamme monenlaisia haaveita. Lue ja inspiroidu asiakastarinoitamme!

Elämys mäntymetsän keskellä

Rakennusyrittäjä Teuvo Pakanen rohkaistui vuokraamansa parimökin menekistä Levillä ja päätti kokeilla laajamittaisempaa majoitustoimintaa. Sopiva tontti löytyi Metsähallitukselta. Oloresortin korkealuokkaisista lomahuoneistoista voi ihailla luontoa ja revontulia.

Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä, autamme mielellämme löytämään sopivan kohteen.

Yhteystiedot

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi – kuulet ensimmäisten joukossa kohteisiimme liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Tilaa uutiskirje