Havainnekuva mökistä, joka on rakennettu korkeiden jalkojen päälle.

Yritystontteja asiakkaiden tarpeisiin

Onko suunnitelmissasi hotellin, lomakylän tai liikerakennuksen rakentaminen? Autamme sinua etsimään liikeideallesi parhaan mahdollisen maa-alueen. Meillä on sekä valmiita tontteja, että yleiskaavoitettuja alueita, joita voimme räätälöidä asemakaavoittamalla juuri sinun yrityksesi tarpeisiin. Valmiita liiketoimintaan tarkoitettuja tontteja löytyy etenkin pohjoisen hiihtokeskusten yhteydestä esimerkiksi Rukalta, Leviltä ja Saariselältä, mutta myös muun muassa Suomussalmen Hossasta, Mikkelin Kalevankankaalta ja Puumalan Pistohiekalta. Listoiltamme löytyy tontteja asuntorakentamisen, matkailun ja teollisuuden tarpeisiin.

Mies seisoo laiturilla. Taustalla näkyy järven rannalle rakennettuja lasikattoisia kotia.

Yö lasikattoisessa kodassa ja Lapin elämyksiä

Täyden palvelun matkailuyritys Apukka Resort sijaitsee 18 kilometriä Rovaniemeltä Sodankylän suuntaan. Apukassa pääsee majoittumaan kammiin tai lasikattoiseen kotaan. Miten Apukan tarina syntyi?

Oletko aloittamassa liiketoimintaa, mutta sinulta puuttuu vielä tontti?

Meillä on sekä valmiita tontteja että yleiskaavoitettuja alueita, joita voimme räätälöidä asemakaavoittamalla juuri sinun yrityksesi tarpeisiin.

Ohita videoupotus – Video kertoo, että Metsähallituksella on sekä valmiita tontteja, että yleiskaavoitettuja alueita, joita voidaan räätälöidä asemakaavoittamalla juuri sinun yrityksesi tarpeisiin.
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä, autamme mielellämme löytämään sopivan kohteen.

Yhteystiedot

Tilaa uutiskirjeemme yrityksille ja sijoittajille

Tilaa uutiskirjeemme helposti sähköpostiisi – kuulet ensimmäisten joukossa kohteisiimme liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Tilaa uutiskirje