Koti kirkonkylällä, sydän saunamökillä – näin lapsiperheen arki elää luonnon rytmissä
Pöllöjä ja patsaita, mönkkäreitä ja onkimatoja – Urkosten saunamökin ympäriltä löytyy lasten kanssa kasvava elämyskeidas. Kaikki vain muutaman kilometrin päässä omalta kotiovelta.
Teerikukkojen soidinpulina toivottaa meidät tervetulleiksi pienen Pirttijärven rantaan Jenni ja Mika Urkosen saunamökille Pohjois-Savon Leppävirralla.
Pian yllämme lentää kaksi korppia. Heti perään ilmaa halkoo hiirihaukka.
—Kotona on kiva katsella valvontakamerastakin, kun piha on välillä kuin eläintarha, pariskunta nauraa.
Kameran kautta he ovat seuranneet ilveksen ja peurojen liikkeitä. Parin sadan metrin päässä pesii viirupöllö, ja nuoret pöllöt ovat jokavuotinen ilonaihe.
Vihiä tontin eläinrikkaudesta Urkoset saivat jo silloin, kun he ensimmäisen kerran kävivät katsomassa Metsähallituksella myynnissä ollutta tonttia. Silloin he huomasivat puun, jota vasten karhu oli kyhnyttänyt selkäänsä.
—Onhan tämä ihan unelma. Ympärille ei saa rakentaa, joten naapureita ei ole ihan nurkan takana, Jenni sanoo.
Pieni, suuri saunamökki
Osa unelmaa on saunamökin ja kodin läheisyys. Urkosten pääasunnolta Leppävirran keskustasta ajomatka mökille on alle kymmenen minuuttia.
Kun lukuvuosi keväällä päättyy, perhe käytännössä muuttaa saunamökilleen.
Vaikka mökin pohjapinta-ala on vain 20 neliötä, siitä löytyy kaikki tarvittava kahden aikuisen ja kolmen lapsen tarpeisiin.
Kirkonkylällä Urkoset käyvät pesemässä pyykit ja hakemassa juomavettä.
—Mökki suunniteltiin hyvin kompaktiksi. Saman katon alla ovat alakerrassa olohuonenurkkaus, keittiötilat ja vanhempien makuusoppi. Lapset nukkuvat parvella ja makuupaikkoja löytyy yhteensä seitsemälle, Jenni kertoo.
Mökkimiljöö sopeutuu
Joissakin perheissä käy niin, että lapset eivät varttuessaan halua mökille. Urkoset ovat taklanneet tätä mahdollisuutta omalla aktiivisuudellaan.

—Aika lailla lasten ehdoilla tämä koko tontti on suunniteltu. Palju oli ensimmäinen hankinta jo ennen mökkiä. Pihapiiri on suunniteltu siten, että täällä on tilaa touhuta, Jenni sanoo.
Hieman alle hehtaarin tontilla onkin monenlaista.
12-vuotias Henkka ajaa mönkkärillä ja kalastaa. Kaikki sisarukset viettävät aikaa uimalla ja ulkona puuhaillen. Mökin takana odottavat trampoliini ja vartiotorni liukumäkineen.
—Kannustamme lapsia luovuuteen. Me vanhemmat harrastamme vapaa-ajalla ITE-taidejuttuja, ja meillä on täällä esimerkiksi monenlaisia opasteita, keijukivi ja maalattujen kivien puutarha.
Uusin muutos on pihaan vastikään tuotu huvimaja.
—Tästä tehdään vanhimmalle lapselle nukkuma-aitta ja oma tila.
Lähiluonto on paras luonto
Urkoset ovat seitsemän saunamökkivuotensa aikana kasvattaneet juuret unelmaansa. Kirkonkylän kotiin verrattuna mökki on todellinen puuhamaa.
—Tämä on meille henkireikä. Paikka, mihin on aina hyvä tulla, olipa kesä tai talvi. Naurattaakin, että tämä taitaa olla se meidän varsinainen kotimme, Jenni sanoo.
Hän korostaa, kuinka mökki on ihanteellinen myös lasten luonto- ja ympäristökasvatukselle.
—Lähden usein lasten kanssa kävelylle metsään, katselemaan muurahaisten vaellusta ja kuuntelemaan lintuja. Tutkimme kasveja ja käymme läpi, mitä saa tehdä ja mitä ei. Puutarhassa tutustumme siihen, mitkä kasvit ovat syötäviä ja miten niitä hoidetaan.
Pienten projektien lisäksi perheellä on mielessä suurempikin suunnitelma.
—Onhan tontilla jäljellä vielä se varsinaisen mökinkin paikka. Naureskelemme, että viimeistään eläkepäivinä meillä on tuossa joku mummonmökki. Katsotaan sitä sitten sen mukaan, miten lapset ovat vielä kotona.

Teksti: Heikki Hamunen/Simana Oy
Kuvat/video: Harri Mäenpää/Studio Korento
Tutustu tontteihimme
- Savonlinna – Kauniita tontteja saaressa ja mantereella. Osalla tonteista valmiit vesi- ja viemäriliittymät.
- Orivesi – Kaksi rauhallista tonttia alla tunnin ajomatkan päässä Tampereelta.
- Liperi – Isoja rantatontteja alle tunnin matkan päässä Joensuusta.
- Leppävirta – Vapaa-ajan tontteja sekä omakotitalotontteja noin tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta ja Varkaudesta.
- Heinävesi – Useita upeita tontteja saaressa ja mantereella. Osalle tonteista voi rakentaa myös vakituiseen asumiseen tarkoitetun talon.