Elämys mäntymetsän keskellä

Rakennusyrittäjä Teuvo Pakanen rohkaistui vuokraamansa parimökin menekistä Levillä ja päätti kokeilla laajamittaisempaa majoitustoimintaa. Sopiva tontti löytyi Metsähallitukselta. Oloresortin korkealuokkaisista lomahuoneistoista voi ihailla luontoa ja revontulia.  

Huoneistossa on lasinen katto ja päätyseinä on kokonaan ikkunapintaa.
Oloresortin huoneiston lasikatto ja -seinät mahdollistavat talvisen luonnon ja tähtitaivaan ihastelun. Kuva: Oloresort

“Unenomainen kokemus. Epätavallisen kaunis. Tuntuu kuin olisi keskellä Suomen metsää.” 

Levin Taalossa sijaitsevalla Oloresort-majoituskohteella on takanaan ensimmäinen talvisesonki, ja asiakkaiden Booking-palvelun kautta antamat palautteet ovat mairittelevia. Oloresortin yrittäjä Teuvo Pakanen kertoo, että helmikuun puolivälistä pääsiäiseen paikka oli käytännössä kokonaan myyty. 

– Saimme kuluneelle sesongille valmiiksi kolme huoneistoa suunnitellusta kuudestatoista. Asiakkaat olivat pääosin ulkomaalaisia pariskuntia ja saadun palautteen perusteella he olivat erittäin tyytyväisiä. Kyse on elämysmatkailusta, jossa asiakkaat viipyvät pohjoisen reissulla yhdessä kohteessa keskimäärin yhdestä neljään yötä, ennen kuin siirtyvät seuraavaan. 

Oloresortin lomahuoneistot on rakennettu keskelle mäntymetsää Taalovaaran kupeeseen, Levitunturin itäpuolelle. Paikka sijaitsee noin kymmenen kilometrin automatkan päässä Levin hiihtokeskuksen eturinteistä. 24 neliömetrin kokoiset erilliset huoneistot on sisustettu modernisti ja niistä löytyy kaikki korkeatasoisen hotellihuoneen mukavuudet aina täydestä keittiövarustuksesta kylpyhuoneeseen. 

Huoneistot on rakentanut oululainen Olokoto ja sisustus on Pakasen yrityksen omaa suunnittelua. Kaksi lasiseinää ja -katto mahdollistavat talvisen luonnon ja tähtitaivaan ihastelun huoneistosta poistumatta talvipakkasilla. 

– Alueella ei ole valosaastetta, joten revontulia voi ihailla vaikka suoraan vuoteesta niiden osuessa kohdalle, Pakanen kertoo. 

Metsähallitus toi joustoa tontin hankintaan 

Teuvo Pakanen toimii yrittäjänä asuintaloja rakentavassa ja myyvässä Avaria Kodeissa sekä Citytalleissa, joka rakentaa, vuokraa ja myy talleja, varastotilaa ja toimitiloja Pohjois-Suomessa. Muutettuaan Rovaniemelle vuonna 2020 hän innostui majoitustoiminnasta. 

– Rakensimme Leville ensiksi paritalomökin, joka on nyt ollut vuokrauskäytössä kolme vuotta. Siitä lähti idea toteuttaa toimintaa myös isommassa mittakaavassa. 

Sopivan kohteen kriteereinä olivat hyvän saavutettavuuden lisäksi alueen menekki ja hyvä hintataso.

Pakanen ja liikekumppani Mikko Moilanen pitivät silmällä myös muita kohteita, kuten Rukaa ja Saariselkää, mutta palaset loksahtivat lopulta kohdalleen juuri Levillä. Metsähallituksen myyntivalikoimasta löytyi hehtaarin kokoinen tontti Taalosta, joka tosin oli kaavoitettu ohjelmapalveluiden huoltorakennusta ja paikoitusaluetta varten. 

Teuvo Pakanen on tyytyväinen, että tontin pystyi aluksi vuokraamaan, eikä yrittäjän näin tarvinnut sitoa pääomia maapohjaan. Kuva: Olli Autonen

– Teimme Metsähallituksen kanssa esisopimuksen, jonka ehtoihin kuului majoituskohteen rakentamiselle myönnetty poikkeuslupa Kittilän kunnasta. Ilman esisopimukseen saatua ehtoa emme olisi uskaltaneet kohteeseen tarttua, Pakanen kertaa.

Lainvoimainen lupa rakentamiselle heltisi kunnalta vuosi sitten ja vuokrasopimus tontista allekirjoitettiin. Pakanen antaa tunnustusta Metsähallituksen tarjoamalle joustolle vuokrasopimukseen liittyen.  

– Oli meidän etumme, että tonttia ei tarvinnut heti ostaa vaan vuokrasopimukseen kirjattiin osto-optio. Näin meidän ei tarvinnut sitoa pääomia maapohjaan. Yksityisen myyjän kanssa järjestely tuskin olisi onnistunut. 

Lisää huoneistoja nousee kesällä

Kolmen nyt valmiina olevan huoneiston lisäksi tontille on tarkoitus rakentaa kaiken kaikkiaan vielä kolmetoista samanlaista huoneistoa. Ensi talven matkailusesongille tavoitteena on saada valmiiksi puolenkymmentä uutta huoneistoa.  

– Täysin valmiit huoneistot toimitetaan Olokodolta meille paikan päälle rekkakuljetuksella ja niitä saadaan pystytettyä kolme kappaletta päivässä, Pakanen sanoo.   

Lisähuoneistojen käyttöönotto edellyttää erillisen päärakennuksen valmistumista, sillä sähkö tulee sen kautta. Kesällä rakennettavaan päärakennukseen tulee lisäksi asiakkaiden käytössä oleva tilaussauna sekä catering-tila.  

Lisähuoneistojen valmistuttua yritys tulee työllistämään sesongin aikana ainakin yhden mökkien kunnosta huolehtivan siivoojan. Aamiais- ja catering-palvelut hoidetaan ostopalveluna paikallisilta alihankkijoilta.  

– Oloresortin nettisivuille on tarkoitus perustaa myös oma varausjärjestelmä siinä vaiheessa, kun huoneistoja on enemmän valmiina, Pakanen sanoo.

Kolme majoitusrakennusta talvisen metsän keskellä. Rakennusten pääty on lasipintaa.
Oloresortin lomahuoneistot on rakennettu mäntymetsä keskelle Taalovaaran kupeeseen, Levitunturin itäpuolelle. Kuva: Oloresort

Teksti: Olli Autonen