Saariselkä – Suomen pohjoisin ulkoilukeskus

Inarin ja Saariselän kohteet edustavat Lappia aidoimmillaan: luonto ja sen ilmiöt tarjoavat ainutlaatuisen näyttämön monipuolisille aktiviteeteille ympäri vuoden. Kaukana pohjoisessa sijaitsevan Saariselän hohdon ovat löytäneet myös kansainväliset matkailijat.

Suomen toiseksi suurimman kansallispuiston, Urho Kekkosen kansallispuiston, kupeessa sijaitseva monipuolinen Saariselkä on kansainvälisestikin tunnettu matkailualue. Kasvua on erityisesti Aasiasta tulevien matkailijoiden määrissä.

Ylä-Lappiin houkuttelevat muun muassa revontulet, keväthanget, avarat vaellusmaisemat, kansallispuiston maastopyöräily- ja retkeilyreitit sekä tietysti mystinen Korvatunturi – joulupukin koti. Saariselkä sijaitsee hyvien yhteyksien päässä, ja ulkoilukeskuksen tasokkaista palveluista voi nauttia ympäri vuoden.

Meilä on Saariselällä ja Inarissa valmiiksi kaavoitettuja alueita eri tarpeita varten: ohjelmapalveluille, ravintoloille, hotelleille ja muille matkailupalveluille sekä teollisuus- ja varastorakennuksille. Saatavilla on sekä valmiita että kehitettäviä kohteita.

Saariselkä, Laanila

Kohdenumero Kortteli Tontin numero Pinta-ala Tyyppi Myyntihinta Tila
9888123 179 2 4 300 m2 matkailupalvelutontti 75 000 € Varattu

Saariselkä, Hotelli Kaunispää

Kohdenumero Kortteli Tontin numero Pinta-ala Tyyppi Myyntihinta Tila
21559567 300 1 19 530 m2 hotellitontti 2 500 000 € Vapaa

Saariselkä, Hotelli Isomus

Kohdenumero Kortteli Tontin numero Pinta-ala Tyyppi Myyntihinta Tila
20617923 29 1 7 000 m2 hotellitontti 2 250 000 € Varattu

Hyödyllisiä linkkejä

Ota yhteyttä!

Tanja Hämäläinen

Kaavoitusinsinööri, Rovaniemi

Pohjoisen kohteet

040 186 9339