Kangasala Rekiälä

Asuntorakentamisen tontti keskeisellä paikalla Kangasalalla

Kangasalan ytimessä on vapaana noin 14 000 neliön kokoinen asuinkerrostalojen kokonaisuus aivan palveluiden ääreltä. Koulut, päiväkodit, liikunta- ja virkistyspalvelut sekä kulttuuri ovat kävelymatkan päässä. Myös Tampere on lähellä ja erinomaisesti saavutettavissa.

Kohteen rajaus vireillä olevalla asemakaavamuutoksella

Kangasala on kasvava ja vetovoimainen alue Tampereen rajalla, ja haluaa kehittää keskustaajamaansa uusilla asuinmahdollisuuksilla.

Alueella on voimassa asemakaava, jossa kiinteistö on osoitettu asuinkerros- ja pientalojen korttelialueeksi. Nyt meillä on käynnissä kaavamuutos, jossa korttelin tehokkuutta ja rakentamisen muitakin mahdollisuuksia päivitetään tämän hetken tarpeisiin. Kaava valmistuu vuoden 2026 aikana.

Kaavamuutoksen myötä alueelle voidaan rakentaa kuusi kerrostaloa, joista viisi viisikerroksisia ja yksi viisi ja puoli kerroksinen. Rakennusoikeus kerrostalotonteille on yhteensä 12 500 kerrosneliömetriä.

Kaavaratkaisu mahdollistaa korttelialueen toteuttamisen osissa tai vaiheittain, sillä kerrostalot jakautuvat kolmeksi tontiksi eikä kaavan toteuttaminen edellytä rakenteellista pysäköintiä. Kerrostalotonttien keskelle on osoitettu tonttien yhteinen pysäköintialue. 

Mikäli kiinnostuit kohteesta, ota yhteyttä!

Tontin tarkemmat tiedot

Kohdenumero Kortteli Tontin numero Pinta-ala Tyyppi Myyntihinta Tila
20841754 315 8 9 12 13 14 000 m2 asuintontti Vapaa

Ota yhteyttä

Ida Montell

Alueidenkäytön johtava asiantuntija, Hämeenlinna
Länsi-Suomen kohteet

040 512 2480

Tiina Sandberg

Kiinteistökauppa-asiantuntija, Helsinki

Etelä- ja Länsi-Suomi

040 182 5914