Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

OSTA TAI VUOKRAA TONTTI

Tontin hankkiminen Metsähallitukselta on turvallista ja helppoa. Laatumaa -tontit sijaitsevat valtion mailla eri puolilla Suomea: jokien ja järvien rannoilla sekä tuntureilla.

Saatavilla on reilu tuhat rantatonttia ja matkailukeskustonttia. Suurin osa on lomarakentamiseen tarkoitettuja mökkitontteja. Meillä on myös omakotirakentajalle ja liiketoimintaan sopivia kohteita.

Avaa koko teksti Avaa koko teksti

Kuhmo, Nurmesjärvi (10/5)

NURMESJÄRVEN TONTTIEN MYYNTI ALKAA 12.6.2017 klo 09:00
Kuhmon keskustaajaman länsipuolella hyvien liikenneyhteyksien varrella suuri, omarantainen tontti. Tontti sijaitsee Nurmesjärven etelärannalla Hiekkaniemessä. Kuhmon keskustaan on matkaa noin 30 kilometriä.

Ympärillä on laajat valtionmaat, joilla voi harrastaa mm. kalastusta, metsästystä, retkeilyä ja marjastusta. Kuhmon moottorikelkkareiteiltä on hyvät yhteydet jatkaa pidemmillekin kelkkailuretkille. Kapea kannas erottaa Nurmesjärven Ontojärvestä. Yhdessä järvet muodostavat laajan vesistöalueen, jossa voi harrastaa vetouistelua, melontaa ja veneilyä.
Vuokatin ympärivuotiseen matkailukeskukseen on Nurmesjärveltä alle puolen tunnin ajomatka. Vuokatin monipuolinen palvelutarjonta kylpylöineen tarjoaa runsaasti harrastusmahdollisuuksia.

Kalastuksen lupa-alue: Vapa-alue 5411 Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu, pyydyslupa-alue 5005 Kuhmo
Metsästyksen lupa-alue: Pienriistan metsästysalue 5619 Etelä-Kuhmo
Retkeily: Jauhovaaran virkistysmetsä
Melonta: Vesiretkeilyreitti Venejärvi-Kymmensylinen-Ontojärvi

Perustiedot

Sijainti:
Kuhmo , Nurmesjärvi (10/5), 88900 Kuhmo
Tyyppi:
vapaa-ajan tontti
Kortteli / Kiinteistön nimi:
10
Velaton hinta:
31 000 €
Myyntihinta:
31 000 €
Koko:
ei luokiteltu
Ranta:
Oma ranta, järvi
Rannan kuvaus:
Koilliseen/pohjoiseen avautuva ranta, hiekka/kivipohja
Vesistön nimi:
Nurmesjärvi

Muuta

Lisätietoja:
Tie perille

Tontti ja kaavoitus

Tontin kuvaus:
Hieno mäntykangas rannassa, takaosa taimikkoa.
Korttelin 10 päätytontti.
Tontin pinta-ala:
6 325 m²
Rakennusoikeus:
230 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Lomarakennuksen pinta-ala max. 130 m2. Talous- ja apurakennusten pinta-ala max. 100 m2. Yhden talous/apurakennuksen suurin sallittu kerrosala on 60 m2. Rantasaunan rakennusoikeus on 30 m2.
Tontin omistus:
oma
Kaavoitustilanne:
ranta-asemakaava
Käyttö- ja luovutusrajoitukset:
Tontin voi myös vuokrata. Vuosivuokra, 6 % myyntihinnasta, on sidottu indeksiin. Koko 40 vuoden sopimusaikana ei muita vuokran määrän tarkistuksia (tontin voi ostaa kesken vuokrakauden).

Kohteen kuvaus

Kiinteistötunnus:
290-404-178-25

Palvelut ja liikenneyhteydet

Lisätietoja palveluista:
Kuhmon keskustaan noin 30 km
Vuokatin matkailukeskukseen noin 45 km
Ajo-ohje:
Kuhmon keskustasta Sotkamontietä (tie nro 76) noin 25 km Sotkamoon päin. Käänny vasemmalle Vepsäntielle. Aja tätä tietä noin 7 km ja käänny vasemmalle korttelin 10 tonteille.

Alueen muut tontit

Tunnus Kortteli Tontti Pinta-ala Vuokra Hinta Varaustilanne
9697416 10 1 6 587 m² 30 000 € Vapaa
9958060 10 2 6 153 m² 29 000 € Vapaa
9745106 10 3 6 978 m² 29 000 € Vapaa
9476184 10 4 6 465 m² 29 000 € Vapaa
9494803 2 1 6 184 m² 31 000 € Vapaa
9979361 2 2 6 944 m² 33 000 € Vapaa
9663427 2 3 6 975 m² 34 000 € Vapaa
9822164 2 4 7 631 m² 29 000 € Vapaa
9666298 3 1 9 156 m² 30 000 € Vapaa
9810147 3 2 7 108 m² 30 000 € Vapaa
9916194 4 1 6 196 m² 29 000 € Vapaa
9706779 5 1 4 801 m² 38 000 € Vapaa
9673969 6 2 6 033 m² 31 000 € Vapaa
9871083 7 1 5 689 m² 34 000 € Vapaa
9694093 7 2 5 441 m² 34 000 € Vapaa
9591100 8 1 5 183 m² 32 000 € Vapaa
9639318 8 2 5 106 m² 30 000 € Vapaa
9458062 8 3 5 937 m² 32 000 € Vapaa
X

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajan tasalla!