Kehitettäviä liike- ja teollisuustontteja

Alla muutamia esimerkkejä kohteistamme, joita voimme kehittää eteenpäin yhdessä. Tontiin myynti ja toiminnan aloittaminen näillä kohteilla vaatii kunnan kaavoittamista. Kaavoittamisessa voidaan huomioida tulevat yrittäjän tarpeita.

Kuopio, Pieni Neulamäki

Kuopion kaupungin eteläpuolella sijaitseva alue, 5-tien tuntumassa. Alue soveltuu erinomaisesti teollisuus- ja liikerakentamiseen. Maa-alueen koko on noin 350 hehtaaria. Alueen yleiskaavassa rakennusoikeutta noin 500000 k-m2, toteuttaminen vaatii asemakaavoituksen.

Liperi, Joensuun lentokentän lähialue E

Alue sijaitsee Joensuun lentokentän tuntumassa. Alue on kaavoitettu Joensuun seudun yleiskaavassa E alueeksi, ei varsinaista käyttötarkoitusta, mutta soveltuu esim. teollisuus ja toimitilarakentamiseen. Alueen koko noin 24 ha, alueen toteuttaminen vaatii asemakaavan laatimisen (Liperin kunta).

Loviisa, Tesjoki, Itäinen liittymä

Myydään tai vuokrataan Loviisassa asemakaavan mukainen tontti.

Tonttialueen koko on noin 6,9 hehtaaria ja sille on osoitettu rakennusoikeutta 26 400 kerrosneliömetriä. Käyttötarkoitus asemakaavassa on liikenneterminaali, mutta käyttötarkoitus on helposti muutettavissa esimerkiksi teollisen tuotannon tarpeisiin sopivaksi tai datacenteriksi. Konesalikäyttöä tukevat kaupungin ja paikallisen energiayhtiön kanssa käydyt keskustelut ja tontista tehty esiselvitys. Metsähallituksen hallinnoima alue kytkeytyy kaupungin vastaavaan tonttialueeseen, joka on kokonaisuudessaan kooltaan lähes 100 hehtaaria.

Loviisan strategisella kasvualueella sijaitseva tontti ja edellä mainittu kehittämiskokonaisuus sijaitsee suoraan tien E 18 varressa mahdollistaen sujuvat yhteydet sekä pääkaupunkiseudulle että muualle Suomeen.

Metsähallituksen ja Loviisan kaupungin edustajat antavat mielellään lisätietoja:

Riku Mönkkönen
Alueidenkäytön johtava asiantuntija, Savonlinna, Metsähallitus
riku.monkkonen@metsa.fi
Puh. 040 357 5638

Timo Karhapää
Kehittämisen asiantuntija, yrityskohteet, Metsähallitus
timo.karhapaa@metsa.fi
Puh. 040 758 8882

Sari Paljakka
Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja, Loviisan kaupunki
Puh. 040 630 2811
sari.paljakka@loviisa.fi

Mikkeli, Karila

Mikkelin Karilan alue sijaitsee erinomaisella paikalla Mikkelin taajamassa 5-tien tuntumassa. Alue on vielä kaavoittamaton. Sijainniltaan erinomainen asuin- ja liikerakentamiseen Alueen koko on noin 85 hehtaaria ja alueen toteuttaminen vaatii yleiskaavoituksen ja asemakaavoituksen (Mikkelin kaupunki).

Mikkeli, Karila risteysalue

Mikkelin Karilan risteysaluealue sijaitsee erinomaisella paikalla 5-tien tuntumassa. Risteysalueen ”kolmio” on Mikkelin kaupungin ja Metsähallituksen omistuksessa. Alue soveltuu erinomaisesti liikekeskuksen rakentamiseen. Metsähallituksen maa-alueen koko on noin 3 hehtaaria. Alueella on infran rakentaminen menossa.

Parkano, Asemanseutu

Parkanon asemanseudulla olisi mahdollisuus kehittää hyväksymättä jäänyttä osayleiskaavaa. Kaavassa alueelle on ollut tarkoitus kehittää teollisuustoimintojen keskittymä.

Ota yhteyttä!

Kari Männistö

Myyntipäällikkö, Rovaniemi

0400 180 063

Timo Karhapää

Kehitysasiantuntija, yrityskohteet, Vantaa

040 758 8882