Rantatontit

Rantatonttimme sijaitsevat kauniissa maisemissa jokien ja järvien rannalla. Tonttien rauhallinen sijainti miellyttää omasta mökistä tai harrastustukikohdasta haaveilevia tontin etsijöitä. Kaikkien muiden tonttiemme tapaan myös rantatontin voi joko ostaa, vuokrata tai aluksi vuokrata ja lunastaa myöhemmin omakseen.

Rantatontit ovat vastuullisesti kaavoitettuja, ja niiden luontoarvot on selvitetty ja otettu huomioon. Iso osa tonteista ulottuu rantaan asti, mikä on useimpien suomalaisten toiveena. Esimerkiksi lohijokien varsilla tonteille on kuitenkin jätetty 20–40 metrin levyinen puistokaista, jotta kalastus olisi mahdollista kaikille.

Asiantuntijamme ympäri Suomea vastaavat mielellään mieltä askarruttaviin kysymyksiin – vaikka olisit vasta harkitsemassa tontin hankintaa. Tutustu alla oleviin kohteisiin ja löydä oma suosikkisi.

Metsähallituksen rantatontit

Kesäisessä järvimaisemassa rantametsä ja poutapilvinen taivas heijastuvat veteen.
Varattu

Savonlinna

Kiviapaja, Suojärvi
Kortteli 1, tontti 1
5 950 m2 22 000 €
Tontin rantanäkymää.

Sodankylä

Lohijoki, Lohijoentie
Kortteli 203, tontti 4
9 670 m2 23 000 €
Tontin rantanäkymää järvelle päin kuvattuna.

Sodankylä

Lohijoki, Lohijoentie
Kortteli 203, tontti 1
11 930 m2 27 000 €
Tontin rantanäkymää järvelle päin kuvattuna.

Sodankylä

Lohijoki, Lohijoentie
Kortteli 202, tontti 1
9 080 m2 31 000 €
Rantanäkymää.

Sodankylä

Lohijoki, Lohijoentie
Kortteli 203, tontti 5
10 510 m2 26 000 €
Tontin rantanäkymää järvelle päin.

Sodankylä

Lohijoki, Lohijoentie
Kortteli 203, tontti 3
10 280 m2 23 000 €
Rannassa kasvavien puiden takana avautuu kesäinen järvimaisema. Taivas on puolipilvinen.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 4, tontti 2
6 370 m2 17 000 €
Lehtipuut reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Etualalla on ruohikkoa ja taivaalla poutapilviä.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 2, tontti 3
5 640 m2 24 000 €
Oikean laidan lehtipuut reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Taivas on puolipilvinen.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 1, tontti 2
9 650 m2 26 000 €
Rannassa kasvaa mänty ja nuoria koivuja, joiden takana avautuu järvimaisema.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 4, tontti 3
7 520 m2 19 000 €
Oikean laidan männyt reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Veden pinta laineilee hieman.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 3, tontti 3
9 530 m2 22 000 €
Rannalla kasvavien kuusten, mäntyjen ja lehtipuiden vierestä avautuu kesäinen järvimaisema.

Sonkajärvi

Laakajärvi
Kortteli 2, Tontti 3
7 350 m2 19 500 €
Rannassa kasvavan männyn ja nuorten koivujen takaa avautuu kesäinen järvimaisema.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 3, tontti 5
6 320 m2 21 000 €
Järvimaisema avautuu muutaman rannassa kasvavan puun takaa. Rantaviivassa on kiviä.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 3, tontti 2
7 970 m2 21 000 €
Nuorten lehtipuiden takana avautuu kesäinen järvimaisema. Taivas on pilvinen.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 3, tontti 4
7 350 m2 25 000 €
Rannassa kasvavien kolmen koivun takana avautuu kesäinen järvimaisema.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 4, tontti 1
6 510 m2 16 000 €
Rannalla kasvavien mäntyjen ja lehtipuiden vierestä avautuu kesäinen järvimaisema.

Sonkajärvi

Luomanen
Kortteli 4, Tontti 4
6 070 m2 20 000 €
Mäntyvaltaisen metsän ja rannalla kasvavien lehtipuiden takana avautuu järvimaisema.

Sonkajärvi

Kiltuanjärvi
Kortteli 3, tontti 2
5 660 m2 19 000 €
Mänty ja leveä kuusi reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Taivas on puolipilvinen.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 3, tontti 6
7 700 m2 18 000 €
Rannalla kasvavat lehtipuut reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Veden pinta laineilee hieman.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 3, tontti 1
6 690 m2 24 000 €
Rannalla kasvavan sekametsän puiden takana avautuu järvimaisema.

Sonkajärvi

Luomanen
Kortteli 4, Tontti 5
5 220 m2 19 000 €
Kesäisen sekametsän takana avautuu järvimaisema.

Sonkajärvi

Kiltuanjärvi
Kortteli 5, tontti 1
6 060 m2 22 000 €
Lehtipuiden oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Rantametsä ja taivas heijastuvat veteen.

Sonkajärvi

Raudanvesi
Kortteli 2, tontti 1
6 030 m2 18 000 €
Kesäiset sekametsät ympäröivät horisonttiin jatkuvaa pitkulaista järveä. Ilmakuva.

Sulkava

Pieksänlahti, Enonvesi
Tontti 1
4 119 m2 70 000 €
Rannassa kasvaa koivuja ja mäntyjä. Oikealla aukeaa kesäinen järvimaisema.

Sulkava

Pieksänlahti, Enonvesi
Tontti 1
5 238 m2 85 000 €
Rannassa kasvavien nuorten lehtipuiden takana aukeaa järvimaisema. Rantavedessä on vesikasveja.

Sulkava

Pieksänlahti, Enonvesi
Tontti 2
4 025 m2 75 000 €
Kesäisen järvimaiseman saarissa on rantakallioita. Etualalla koivun oksa kaartuu kohti vettä.

Sulkava

Kesohiekka
Tontti 4
4 679 m2 110 000 €
Koivun ja lepän oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Etualalla rantavedessä on vesikasveja.

Sulkava

Kesohiekka
Tontti 1
4 583 m2 145 000 €
Lepän oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Taivaalla on ohuita pilviä.

Sulkava

Kesohiekka
Tontti 2
4 583 m2 130 000 €
Koivun ja lepän oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Saarissa on kallioiset rannat.

Sulkava

Kesohiekka
Tontti 3
4 594 m2 120 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien rajat merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 4, tontti 1
5 000 m2 20 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien raja merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 2, tontti 3
4 330 m2 28 000 €
Rannassa kasvavien mäntyjen takana avautuu kesäinen järvimaisema. Rantaviiva on kivinen.

Suomussalmi

Kiantajärvi, Haukiperä 2
Kortteli 14, tontti 3
6 950 m2 31 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien raja merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 2, tontti 1
3 850 m2 31 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien rajat merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 4, tontti 3
5 000 m2 33 000 €
Rannassa väljästi kasvavien mäntyjen ja koivujen takana avautuu kesäinen järvimaisema.

Suomussalmi

Kiantajärvi, Haukiperä 2
Kortteli 16, tontti 2
5 430 m2 27 000 €
Järvimaisemaa
Varattu
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien rajat merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 3, tontti 1
4 520 m2 28 000 €
Rannassa kasvavien mäntyjen takaa avautuu avara järvimaisema. Taivaalla on poutapilviä.

Suomussalmi

Kiantajärven eteläosa
Kortteli 5, tontti 7
8 700 m2 34 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien rajat merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Kiantajärven eteläosa
Kortteli 1, tontti 1
6 500 m2 26 000 €
Avara mäntykangas reunustaa kesäistä järvimaisemaa. Rantaviiva on kivinen.

Suomussalmi

Kiantajärvi, Haukiperä 2
Kortteli 14, tontti 4
5 600 m2 26 000 €
Järvimaisemaa
Varattu
Ilmakuva tonteista. Tontin rajat merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Kiantajärven eteläosa
Kortteli 5, tontti 6
7 800 m2 34 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien rajat merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 4, tontti 2
4 820 m2 37 000 €
Ilmakuva rantatonteista. Tonttien raja merkitty kuvaan.

Suomussalmi

Merkkivirta
Kortteli 2, tontti 4
4 440 m2 32 000 €